Eläintohtori Kivuton vuodesta 1996
Eläintohtori Kivuttoman perusti eläinlääkäri Anja Turunen vuonna 1996. Vastaanotto toimi aluksi Joensuun keskustassa Niskakadulla. Itse työskentelin ensimmäistä kertaa Kivuttomalla vuonna 1998. Valmistuin eläinlääkäriksi vuonna 1999 ja vuodesta 2000 lähtien olen työskennellyt päätoimisesti Kivuttomalla pieneläinlääkärinä. Tätä ennen työskentelin vuoden pieneläinvastaanotolla Tampereella. Anja Turusen siirryttyä Ilomantsiin kunnaneläinlääkäriksi vuonna 2004 koko Kivuttoman vastaanottotoiminta siirtyi minulle. Uusiin tiloihin Reijolaan muutimme huhtikuussa 2007, jolloin Niskakadun vastaanotto lopetettiin ja toiminta toiminimeltä siirrettiin osakeyhtiöön.
Yli 13.000 asiakastaPotilastietojärjestelmässämme on tällä hetkellä yli 13.000 asiakasta. Suurin osa on koiria ja kissoja, mutta meillä käy myös paljon muitakin pieneläimiä kuten liskoja, oravia, lintuja, kilpikonnia, frettejä ja käärmeitä. |
|
Palvelua eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi
Työssäni tärkeimmät asiat ovat aina olleet hyvä asiakaspalvelu ja aito tahto eläimen hyvinvoinnin edistämiseen. Reijolan uusissa nykyaikaisissa tiloissa pystymme antamaan sinulle ja lemmikillesi entistä monipuolisempaa palvelua ja hoitoa.
Kirsi Mäkimattila
ELL 1613
Eläintohtori Kivuton Oy
Y-tunnus 2081379-7



